E-urheilu on Suomessa kovassa kasvussa

19.03.2020

Urheiluopistosäätiön ja Suomen elektronisen urheilun liiton, SEUL:n hankeyhteistyö alkoi 2018 lopulla ja jatkuu 2020 vuoden loppuun. Yhteistyön tavoitteena on kehittää elektronisen urheilun eli e-urheilun valmentamista, auttaa e-urheilijoita kehittymään lajissaan ja parantaa harjoitteluympäristöä. 

SEUL haluaa kehittää maajoukkuetoimintaa sekä auttaa leirien sisältöjen kehittelyssä ja luomisessa, osallistujien rekrytoimisessa, valmentajahankinnoissa ja lajin markkinoinnissa. Tavoitteiden saavuttamiseksi SEUL ja liikuntakeskus Pajulahti ovat rakentaneet Pajulahteen kansainvälisen tason pelistudion, jossa on mahdollista valmentaa ja leirittää huippuorganisaatioita. Pajulahden liikuntakeskuksessa on järjestetty maajoukkueleiritys sekä erilaisia valmentajakoulutuksia, kuten psyykkisen valmennuksen työpaja sekä taisteluareenamoninpelin eli MOBA:n valmentajakoulutus. ”Tapahtumat onnistuivat erittäin hyvin ja olivat suuressa suosiossa”, kertoo SEUL:in hallituksen varapuheenjohtaja Otto Takala.

E-urheilun parissa pelataan laajalla skaalalla eri tyyppisiä pelejä. ”Tällä hetkellä Suomessa suosittuja e-urheilun pelejä ovat muun muassa toimintapelit Counter-Strike Global Offensive ja Overwatch, Battle Royale -pelit eli selviytymispelit kuten PUBG ja Fortnite sekä taisteluareenamoninpelit eli MOBA-pelit League of Legends ja Dota 2. Muita kategorioita ovat strategiapelit, ajopelit, urheilupelit, rytmi- ja tanssipelit sekä taistelupelit”, valottaa Takala.

Laji on kehittynyt Suomessa harppauksittain

Takala mainitsee, että e-urheilu on kehittynyt valtavasti Suomessa viimeisten kolmen vuoden aikana ja kehitys tuntuu vain kiihtyvän. ”Alussa e-urheilu pohjautui pitkälti vain pelkkään pelaamiseen, kunnes vuosina 2016-2017 nykyinen polku lähti pikkuhiljaa rakentumaan. Ensimmäiset isot urheiluseurat ryhtyivät hankkimaan kilpailullisia e-urheilujoukkueita ja e-urheilu alkoi muuttua maailmanlaajuisesti. Joukkueet palkkasivat henkisiä valmentajia ja viime vuosien aikana ymmärrys valmennuksellisesta tarpeesta on laajentunut entisestään ja mukaan on lähtenyt hiljalleen myös fysiikka- sekä ravintovalmentajia”, muistelee Takala.

Vuonna 2017 e-urheilu kohtasi useita uusia isoja muutoksia, joista voidaan nostaa muutama merkittävä esimerkki. ”Puolustusvoimat näki potentiaalia e-urheilussa sekä mahdollisuuden hyödyntää kykyjä ja taitoja myös puolustusvoimien toiminnassa, mikä oli upeaa edistystä alan kulttuurin näkökulmasta. E-urheilusta tuli yksi puolustusvoimien urheilukoulun laji, mikä tarkoittaa sitä, että e-urheilijat voivat hakea puolustusvoimiin e-urheilujoukkoihin. Lisäksi samana vuonna verottaja tunnusti e-urheilun urheiluksi ja se päätyi urheiluverotuksen piiriin”, kertoo Takala e-urheilun viime vuosista.

E-urheilun koulutuspuoli alkoi kehittyä vuosina 2017-2018, kun Suomeen tuli ensimmäinen urheiluakatemiapolku e-urheilulle. Sotkamon urheilulukiossa käynnistyi e-urheilun ammattilaisuuteen valmistava urheilulukiokoulutus ja Kajaanin ammattikorkeakoulussa maailmanlaajuisestikin harvinainen tutkintoon johtava e-urheilu koulutusohjelma, jossa pääsee kouluttautumaan alan osaajaksi.

Positiivinen signaali saatiin myös vuonna 2019, kun Suomen elektronisen urheilun liitto hyväksyttiin ensimmäisenä maailmassa kansallisesti vaikuttavan Olympiakomitean varsinaiseksi jäseneksi.

 

SEUL pyrkii edistämään e-urheilun tasavertaisuutta

Yhdessä liikuntakeskus Pajulahden ja Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n kanssa SEUL pyrkii laajentamaan ymmärrystä e-urheilun positiivisista mahdollisuuksista ja nostamaan para e-urheilua esteettömien e-urheilijoiden kanssa tasavertaiseen asemaan. SEUL on solminut työharjoittelusopimuksen Pajulahden e-urheilun liikunnanohjaajaopiskelijan kanssa. Työharjoittelijan tehtävänä on tehdä selvitys para e-urheilun nykytilanteesta ja mahdollisuuksista Suomessa.

E-urheilun kulttuurin, hyväksyttävyyden ja mahdollisuuksien näkökulmasta Suomi on kulkenut pitkään muiden maiden perässä. Vuosi vuodelta kuitenkin näyttää siltä, että Suomella olisi mahdollisuus olla yksi maailman johtavia elektronisen urheilun maita. ”Alaa koskeva koulutus- ja kasvatustyö, kehittyvät urheilijoiden polut, jatkuvasti lisääntyvät laadukkaat tutkimustyöt, lisääntyvä osaamisen vienti ja urheilumenestykset ovat edistäneet ja kehittäneet e-urheilua Suomessa. Lisäksi tällä hetkellä Suomessa toimii paljon erilaisia alueellisia e-urheilun kehityshankkeita, alan kehitystä mahdollistava ekonomia kasvaa suurten yritysten lähtiessä mukaan ja alalle täysipäiväisesti työllistyvien henkilöiden määrä kasvaa” iloitsee Takala.

19.03.2020E-urheilu on Suomessa kovassa kasvussa
19.03.2020Jouki Tikkanen hyödyntää omaa osaamistaan tulevaisuuden voimistelutähtien valmennuksessa
10.02.2020Uusi toimitusjohtaja Mikko Levola: "Liikuntakeskus Pajulahdessa on mahtavat kansainväliset puitteet"
16.01.2020Kaapo Kakko on Urheilugaalan Läpimurto-palkintoluokan voittaja!
08.01.2020Urheiluopistosäätiö Urheilugaalan kumppanina viidettä kertaa
16.12.2019Urheiluopistosäätiö tukee urheilijoita, seuroja, liittoja sekä tutkimusta ennätysbudjetilla vuonna 2020
04.12.2019Suorituskyvyn passi avuksi antidopingtyöhön
02.12.2019Urheilugaalan Läpimurto-ehdokkaat julkistettu!
05.11.2019Olympialaisia tavoitteleva Aku Partanen hyödyntää Pajulahden alppimajoitusta harjoittelussaan
14.10.2019Lahden Ahkeran tavoitteena on tarjota toimintaa kaiken tasoisille liikkujille

Siirry arkistoon »