Jousiampuja Taru Kuoppa tähtää Tokioon

01.10.2019

Sherwoodin Iloisia Veikkoja edustava Taru Kuoppa hinkui jousiammuntaradoille jo pienenä tyttönä. ”Seitsemän vuotta vanhempi siskoni aloitti jousiammunnan kun olin kahdeksanvuotias ja laji tuntui minusta tosi mielenkiintoiselta. Olisin tietysti halunnut itsekin aloittaa harrastuksen koska kaikki, mitä siskot tekivät, oli siistiä. Silloin jousiammuntaseurasta kuitenkin sanottiin, että voisin aloittaa lajin vasta kymmenvuotiaana. Innostus lajia kohtaan kuitenkin säilyi ja jaksoin odottaa muutaman vuoden kurssille pääsyä – vaikka sisareni ehti lopettaa ennen kuin itse aloitin”, kertoo Kuoppa lajin pariin päätymisestä.

Jousiammunnan lisäksi Kuoppa on harrastanut monipuolisesti muitakin lajeja. ”Olen ehtinyt harrastaa vähän kaikenlaista: uintia, ratsastusta, lentopalloa, laskettelua, lumilautailua, golfia, kunto-, potku-, ja thainyrkkeilyä sekä laitesukellusta ja hieman toisenlaisena harrastuksena pianonsoittoa. Tällä hetkellä jousiammunnan ohella tulee käytyä muun muassa kuntosalilla, lenkillä ja talvella hiihtämässä."

Yksinkertaiselta vaikuttava laji vaatii monipuolisia ominaisuuksia 

Kuopan aselaji on tähtäinjousi, joka on toistaiseksi ainoa olympialaisissa käytössä oleva jousi. Jousessa on perusosien lisäksi tähtäin, vakaajat eteen ja sivuille sekä klikkeri eli vetopituuden ilmaisin - se kertoo äänimerkillä ampujalle, kun vetopituus on saavuttanut oikean mitan. Tähtäinjousella kilpaillaan useammassa lajissa: tauluammunnassa, sisäammunnassa ja maastoammunnassa.

Asiaan perehtymätön saattaa pitää jousiammuntaa melko yksinkertaisena lajina. ”Vaikka laji on periaatteessa yksinkertainen, vaatii jousiammunta pitkäjänteisyyttä – suuria määriä toistoja taidon oppimiseen sekä lajivoiman kehittymiseen. Lisäksi tarvitaan hyvää keskittymiskykyä, kehonhallintaa, koordinaatiota sekä tasapainoa, mutta näitäkin ominaisuuksia voidaan kehittää harjoittelulla”, kertoo Kuoppa lajin vaatimuksista. 

Ominaisuuksistaan Kuoppa löytää sekä vahvuuksia että kehityskohteita. ”Oma vahvuuteni on nopea ammuntarytmi, eli olen reaktiivinen ampuja. Siitä on eniten hyötyä vaihtelevissa olosuhteissa. Ylävartaloon tulisi kuitenkin kehittää lisää voimaa sekä liikkuvuutta. Myös keskivartalon hallintaan ja tukilihaksiin tulee panostaa. Tekniikassakin löytyy muutamia kehityskohteita.”

 

Tavoitteena Tokion olympialaiset

Kuoppa edusti Suomea vuonna 2016 Rion olympialaisissa, mitä Kuoppa pitää yhtenä uransa hienoimmista suorituksista. ”Onpa vuonna 2014 millillä hävitty parikisan EM-pronssikin jäänyt mieleen”, muistelee Kuoppa.

Nyt tähtäimessä ovat vuoden 2020 Tokion olympialaiset. Kisalippu Tokioon ei kuitenkaan ole vielä varmistunut. Kesäkuussa 2019 järjestetyissä Euroopan kisoissa Kuoppa sijoittui hienosti yhdeksänneksi, mutta maapaikan varmistaminen olisi vaatinut sijoittumisen neljän parhaan joukkoon ja korkeimman sijoituksen niiden urheilijoiden joukosta, joilla ei vielä maapaikkaa ollut.Seuraava mahdollisuus olympiapaikan saavuttamiseen on ensi keväänä Turkissa tauluammunnan EM-kisoissa. Vuoden 2019 loppu vierähtää tiiviisti harjoittelun ja kisojen parissa. ”Elokuun lopussa päättyneen kesäkauden jälkeen on muutaman viikon kilpailutauko. Lokakuussa jatkuu hallikausi ja pääpaino on fyysisessä harjoittelussa sekä tekniikan kehittämisessä. Muutama kotimaan hallikauden kilpailu kuuluu syksyn ohjelmaan.

Kuopan lähitulevaisuuden tavoitteet ovat selkeät. ”Tärkein tavoitteeni on ehdottomasti Tokion olympialaiset. Olympiadin jälkeen oma ura jatkuu niin kauan kuin harjoittelu ja tekeminen on mielekästä ja motivaatiota itsensä kehittämiseen löytyy”, miettii Kuoppa.

Urheiluopistosäätiön apurahasta tärkeää tukea harjoitteluun

Kuoppa on saanut vuodelle 2019 Urheiluopistosäätiön apurahan harjoittelun ja kilpailemisen tueksi. ”Apuraha on minulle tärkeä tuki ja se kuluu suoraan erilaisiin harjoittelu- ja varustekuluihin, esimerkiksi leirikuluihin, nuoliin, hierontaan ja psykologiin”, kertoo Kuoppa.

Jousiammunnan pariin Kuoppa rohkaisee kaikkia lajista kiinnostuneita: ”Jousiammunta sopii harrastuksena kaikenikäisille kunnosta riippumatta. Omia välineitä ei tarvitse eikä kannatakaan hankkia, vaan kaikki varusteet saa aluksi seuran puolesta. Jousiammunta on edullinen harrastus ja siinä kokee nopeasti erilaisia onnistumisen tunteita.” Kynnys lajin pariin on Kuopan mukaan matala. ”Seurat järjestävät kokeilukertoja ja kursseja, joiden kautta harrastukseen pääsee mukaan. Seurat ottavat erittäin mielellään uusia harrastajia mukaan toimintaan, joten kannattaa olla rohkeasti yhteydessä omaan lähiseuraan!” kannustaa Kuoppa.

05.11.2019Olympialaisia tavoitteleva Aku Partanen hyödyntää Pajulahden alppimajoitusta harjoittelussaan
14.10.2019Lahden Ahkeran tavoitteena on tarjota toimintaa kaiken tasoisille liikkujille
07.10.2019Lassi Etelätalo neljäs Dohan keihäskisassa
02.10.2019Urheiluopistosäätiö mukana Urhea-kampuksessa
01.10.2019Jousiampuja Taru Kuoppa tähtää Tokioon
25.09.2019Pajulahti-teamillä edustusta Dohan MM-kisoissa
17.09.2019Lilli Vehmas nauttii urheilemisesta sekä ratsastusareenoilla että kuulantyöntöringissä
13.09.2019Mikko Levola Liikuntakeskus Pajulahden toimitusjohtajaksi
03.09.2019Finnish Basketball Hall of Fame kokoaa yhteen koripallon historian ja nykyhetken
27.08.2019Haettavat urheiluapurahat vuodeksi 2020

Siirry arkistoon »