Puolustusvoimien Urheilukoulu mahdollistaa kilpaurheilijan valmentautumisen huipulle

27.02.2019

Puolustusvoimien urheilukoulu kouluttaa tiedusteluryhmiä poikkeusolojen tarpeisiin. Sotilaskoulutuksen lisäksi Urheilukoulu mahdollistaa lahjakkaiden urheilijoiden valmentautumisen varusmiespalveluksen aikana.

”Urheilukoulullamme on kaksi tehtävää: sotilaskoulutus sekä tarjota maan parhaille urheilijoille valmennusta ja edellytykset kehittyä omassa lajissaan”, kertoo Puolustusvoimien Urheilukoulun valmennuspäällikkö Jari Karinkanta.

Urheilukoulun pitkä historia

Puolustusvoimien urheilukoulu sijaitsee Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä. Kainuun prikaatissa Kajaanissa koulutetaan lumilajien urheilijat. Lajeja ovat ampumahiihto, hiihtosuunnistus, lumilautailu, maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetyn hiihto.

”Puolustusvoimissa urheilujoukkotoiminta alkoi 1960-luvulla neljässä eri joukkoyksikössä. Vuonna 1966 näistä neljästä urheilujoukkueesta yhdistettiin kaksi urheilukomppaniaa, jotka sijaitsivat Santahaminassa ja Kajaanissa. Seuraava kehitysaskel oli Urheilukoulun perustaminen 1979 Lahteen Hennalan varuskuntaan, jonne koottiin kaikkien lajiryhmien urheilijat. Vuoden 2015 alussa Urheilukoulu siirtyi takaisin Santahaminaan. Tänä aikana varusmiespalveluksen Urheilukoulussa on suorittanut vajaa 7 000 lahjakasta urheilijaa” kertoo Karinkanta

Urheilukoulu on osa suomalaista huippu-urheilun valmennusjärjestelmää. Päivittäisvalmennus toteutetaan yhdessä Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian ja Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian kanssa. Urheilukoulu tekee yhteistyötä myös Olympiakomitean, lajiliittojen, seurojen ja henkilökohtaisten valmentajien kanssa parhaiden yksilöllisten ratkaisuiden löytämiseksi.

”Urheiluvalmennuksen tavoitteena on kasvattaa ja kehittää urheilijaa kokonaisvaltaisesti mahdollistaen eteneminen huipulle. Pyrimme huomioimaan lajiliittojen tarpeet sekä etsimään lajin kannalta parhaat harjoitusolosuhteet”, sanoo Karinkanta.

Urheilijan kehityksen tukena

Urheilukoulu vastaa varusmiespalvelusta suorittavien urheilijoiden kokonaisrasituksen seurannasta. Lisäksi urheilijoilla on käytössään monipuoliset testaus- ja fysioterapiapalvelut.

”Meillä palveleville varusmiehille (347vrk) on suunniteltu läpivientiin kahdeksan valmennusleiriviikkoa. Kehityksen kannalta on tärkeää, että urheilija pystyy keskittymään omaan lajiin, palautumiseen ja ravintoon”, kertoo Karinkanta.

Karinkanta kertoo lajiryhmien ja niiden koon vaihtelevan vuosittain. Urheilukoulu pyrkii olemaan mahdollisimman paljon urheilijan arjessa mukana.

Urheiluopistosäätiö tukee Puolustusvoimien urheilukoulun valmennuksen tehostamista tänä vuonna 11 000 eurolla.

”Pyrimme varsinkin pienten lajiryhmien valmennusta tehostamaan Urheiluopistosäätiön tuella. Pyrimme kaikella toiminnallamme kasvattamaan urheilijoita yhteisöllisesti sekä opettamaan, mitä huippu-urheilu on”, sanoo Karinkanta.

Karinkannan mukaan eniten hänen työnsä antaa silloin, kun hän näkee yksittäisten valmennustapahtumien ja leirityksen päätteeksi urheilijoiden tyytyväiset ilmeet.

”Se kannustaa jatkamaan ja kehittämään toimintaa entisestään”, päättää Karinkanta.

15.07.2019Averett Universityllä on erityinen suhde Suomeen
09.07.2019Aitajuoksija Viivi Lehikoisen tavoitteena kansainvälinen menestys
02.07.2019Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:ssä tehdään pitkäjänteistä työtä
24.06.2019EPYG tarjoaa nuorille paraurheilijoille ainutlaatuisen tilaisuuden kokea kansainvälinen kilpailutapahtuma
11.06.2019Pajulahti panostaa huippu-urheilun olosuhteisiin
04.06.2019Oskari Möröllä katse jo Tokion olympialaisissa
20.05.2019Liikuntakeskus Pajulahti 90 vuotta
15.05.2019EPFA Nations Cup 2019 kerää sähköpyörätuolijalkapallon huippumaat Pajulahteen toukokuussa
26.04.2019Pyörätuolikelaaja Henry Manni matkalla huipulle
10.04.2019Urheiluopistosäätiöltä tukea dokumenttielokuvalle

Siirry arkistoon »