Titta Keinänen vei voiton Läpimurto-palkintoluokassa

18.01.2019

Suomalainen urheiluyhteisö kokoontui 17.1.2019 juhlistamaan kahdettatoista Urheilugaalaa sekä menneen urheiluvuoden sykähdyttävimpiä hetkiä.

Urheilugaalassa palkitaan vuosittain menestyneitä urheilijoita, urheilun taustavaikuttajia, urheilun ilmiöitä ja tapahtumia. Voittajat saavat tunnustuksena hopeoidun Uno-palkinnon. 

Tänä vuonna Suuren raadin äänestyksessä oli seitsemässä eri kategoriaa, joissa ehdokkaita on kolmesta neljään. Urheilugaalan varsinaiset palkintoluokat 2019 olivat: läpimurto, taustavoima, esikuva, urheilukulttuuri, Vuoden urheiluseura, Suomen liikkuvin kunta ja Suomen Aktiivisin Työpaikka. Vuoden Sykähdyttävin urheiluhetki 2018 valittiin yleisöäänestyksellä.

Urheiluopistosäätiö Läpimurto-palkintoluokan kummina

Urheiluopistosäätiö toimi Läpimurto-palkintoluokan kummina. Läpimurto tarkoittaa nousua viimeisen vuoden aikana lajinsa ehdottomalle huipulle. Voittaja palkittiin tittelin ja Uno-pokaalin lisäksi Urheiluopistosäätiön lahjoittamalla 10 000 euron erikoisstipendillä. 

Voiton vei karateka Titta Keinänen. Keinänen teki huhtikuussa 2018 karatehistoriaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena kansainvälisen ykkösluokan turnauksen Marokossa uusien tempun kesäkuussa Turkissa. Matkalla kaatui toistakymmentä arvokisamitalistia, joita hän ei ollut aiemmin voittanut. Keinänen on noussut runsaassa vuodessa yli 200 sijaa olympiarankingissa 68 kg sarjan kakkoseksi. Marraskuun MM-kisoissa Espanjassa suomalaiskarateka ylsi seitsemänneksi.

15.07.2019Averett Universityllä on erityinen suhde Suomeen
09.07.2019Aitajuoksija Viivi Lehikoisen tavoitteena kansainvälinen menestys
02.07.2019Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:ssä tehdään pitkäjänteistä työtä
24.06.2019EPYG tarjoaa nuorille paraurheilijoille ainutlaatuisen tilaisuuden kokea kansainvälinen kilpailutapahtuma
11.06.2019Pajulahti panostaa huippu-urheilun olosuhteisiin
04.06.2019Oskari Möröllä katse jo Tokion olympialaisissa
20.05.2019Liikuntakeskus Pajulahti 90 vuotta
15.05.2019EPFA Nations Cup 2019 kerää sähköpyörätuolijalkapallon huippumaat Pajulahteen toukokuussa
26.04.2019Pyörätuolikelaaja Henry Manni matkalla huipulle
10.04.2019Urheiluopistosäätiöltä tukea dokumenttielokuvalle

Siirry arkistoon »