Haettavat tutkimusapurahat vuodeksi 2019

08.08.2018

Tutkimusapurahojen hakuaika on 1.- 30.9.2018.

Hakemus on lähetettävä sähköisesti apurahajärjestelmään ennen määräaikaa. Tutkimusapurahan tarkemmat hakuohjeet löytyvät tästä.

Tutkimusapurahaa myönnetään ensisijaisesti liikuntatieteelliseen sekä liikuntalääketieteelliseen väitöskirjatasoiseen tutkimustyöhön. Apurahaa voi saada myös tutkimukseen liittyvien julkaisukustannusten kattamiseen ja laitehankintoihin. Osa apurahasta voidaan käyttää yliopiston tm. laitoksen yleiskustannusosuuden kattamiseen.

Säätiön ja apurahansaajan välille ei muodostu työsuhdetta, joten apuraha ei myöskään anna työsuhteen tuomaa sosiaaliturvaa. Apurahansaajan/ työryhmän vastuuhenkilön on siis itse huolehdittava sekä omista että palkkaamansa henkilöstön eläkemaksuista, vakuutuksista ym. työsuhteeseen liittyvistä työnantajan velvoitteista.

Urheiluopistosäätiön hallituksen tekemän apurahapäätöksen jälkeen, päätös rekisteröidään sähköiseen apurahajärjestelmään ja myönnetyt tutkimusapurahat julkaistaan Urheiluopistosäätiön kotisivuilla joulukuun 14. päivänä. 

Säätiö tekee verottajalle vuosi-ilmoituksen yli 1000 euron suuruisista henkilökohtaisista apurahoista. Ilmoitus tehdään apurahan myöntämisvuotena. Lisätietoja saa kotikunnan verotoimistosta http://www.vero.fi.

Eduskunta hyväksyi 11.11.2008 tutkimusapurahansaajien sosiaaliturvaa parantavat lakimuutokset. Apurahansaajat pääsevät maatalousyrittäjien eläkelain (MYEL) mukaisen lakisääteisen työeläketurvan piiriin.

Apurahansaajat pääsevät myös lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piiriin. Tapaturmavakuutus toteutetaan maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain mukaan. Apurahansaajan eläke- ja tapaturmavakuuttamisesta huolehtii Maatalousyrittäjien eläkelaitos MELA. Apurahansaajan velvollisuutena on selvittää täyttyvätkö eläkevakuutuksen ehdot ja sopia vakuuttamisesta MELAn kanssa, osalle apurahansaajista eläkevakuutus on pakollinen. Lisätietoja http://www.mela.fi.

Tarkempia tietoja antaa tarvittaessa toimitusjohtaja FM Jukka Hako, puh. +358 50 465 0399 tai sähköpostitse jukka.hako@urheiluopistosaatio.fi.

Lisätietoja www.urheiluopistosaatio.fi

15.09.2018Suomen pituushyppytoivojen tähtäimessä Tokion olympialaiset
05.09.2018Haasteet eivät hidasta paratriathlonisti Liisa Liljan tahtia - Lue Liljan urheilijatarina
20.08.2018Urheiluopistosäätiö mukana Urheiluakatemia-hankkeessa
15.08.2018Pajulahden tennisakatemialle tukea Urheiluopistosäätiöltä
08.08.2018Haettavat urheiluapurahat vuodeksi 2019
08.08.2018Haettavat tutkimusapurahat vuodeksi 2019
06.08.2018Suomen Judoliitolle tukea Urheiluopistosäätiöltä
16.07.2018Urheiluopistosäätiö tukee suomalaista kolmiloikkaa
03.07.2018Urheiluopistosäätiö vauhdittaa suomalaista kestävyysjuoksua
12.06.2018Urheiluopistosäätiö tukee Jukolan viestiä

Siirry arkistoon »